Viulunsoittaja katolla

2026

Somerniemen Musiikkiteatteri esitti kesällä 2026 juhlavuotensa kunniaksi rakastetun klassikkomusikaalin Viulunsoittaja katolla. Kunnioitimme teatterin 25-vuotista taivalta tuomalla näyttämölle saman teoksen, josta kaikki alkoi vuonna 2001.

Musikaalin ohjasi musiikin ja teatteritieteen maisteri Anu Hälvä, joka tunnetaan ohjaustöidensä lisäksi myös näyttelijänä, oopperalaulajana ja laulunopettajana. Musiikin sovituksesta ja orkesterin johdosta Somerniemellä vastasi jälleen musiikin moniosaaja Roope Kivimaa. Koreografina toimi arvostettu tanssija, tanssinopettaja ja koreografi Jari Saarelainen, joka tekee uraa televisiossa ja teattereissa ympäri Suomen. Musikaalin laulut harjoitutti tänäkin vuonna Annika Kuntsi ja puvustuksen teki Piritta Kämi-Conway.

Viulunsoittaja katolla on yksi kaikkien aikojen parhaista ja menestyksekkäimmistä musikaaleista. Se on valloittanut yleisöjä kaikkialla maailmassa jo yli 60 vuoden ajan. Näytelmä perustuu jiddišinkielisen kirjailijan Sholem Aleichemin Maitomies Tevje -kertomukseen. Musikaalin on säveltänyt Jerry Bock, sanat ovat Sheldon Harnickin ja libretto Joseph Steinin käsialaa. Teoksen varsin ajankohtainen ja yleismaailmallinen tematiikkaa käsittelee muun muassa perinteitä, muutosta, sukupolvien välisiä konflikteja sekä valtaa ja sortoa.

Musikaalin tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Anatevkan pieneen juutalaiskylään Itä-Euroopassa. On vuosi 1905. Tarinan keskushenkilö Tevje, juutalainen maitomies, elää elämäänsä ylpeästi ja tiukasti perinteitä noudattaen. Hänen viidelle tyttärelleen se tarkoittaa muun muassa järjestettyjä avioliittoja. Mutta ajat alkavat muuttua, ja kolme vanhinta tytärtä kyseenalaistavat ja rikkovat isänsä perinteitä. Tevje on valinnan edessä: onko pidettävä kiinni juuristaan vai muututtava maailman mukana? Onko taivuttava ja opittava hyväksymään uusi ja vieras? Kumpi on suurempaa, rakkaus vai opitut tavat? Samalla koko turvallinen maailma Anatevkan ympärillä murtuu, ja kyläläiset ajetaan pois kodeistaan.

Musikaalissa kuullaan monia tuttuja ja rakastettuja sävelmiä, kuten Rikas mies jos oisin, Perinteet sekä Nousee päivä, laskee päivä. Upean musiikin siivittämä teos on elämän, ilon, rakkauden ja yhteisöllisyyden juhlaa.

Alkuperäisteos: Fiddler on the Roof
Käsikirjoitus: Joseph Stein
Sävellys: Jerry Bock
Laulujen sanoitus: Sheldon Harnick
Suomennos: Esko Elstelä
Käännöksen esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner


Alkuperäistuotanto: New York Stage / Harold Prince
Alkuperäistuotannon ohjaus ja koreografia: Jerome Robbins

Perustuu Sholem Aleichemin tarinoihin Arnold Perlin erikoisluvalla

Tätä harrastajateatterituotantoa esitettiin Music Theatre Internationalin kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti.

  • TEVJE, maitokuski: Miikko Santala

  • GOLDE, hänen vaimonsa: Maria Puotsaari

  • TZEITEL, tytär: Marjukka Lamppu

  • HODEL, tytär: Olivia Luhtala

  • CHAVA, tytär: Susanna Juovi

  • SHPRINZE, tytär: Ainomaija Juovi

  • BIELKE, tytär: Maija Oksa

  • MOTEL KAMZOIL, räätäli: Tuukka Koskinen

  • PERCHIK, ylioppilas: Axel Sippel

  • FEDKA, nuori venäläinen: Kalle Kotikoski

  • JENTE, naittaja: Minna Luoto

  • RABBI: Juha-Matti Heino

  • LAZAR WOLF, teurastaja: Jussi Härme

  • MENDEL: Lenni Puotsaari

  • AVRAM, kirjakauppias: Heikki Vesanto

  • NACHUM, kerjäläinen / MORDCHA, majatalon isäntä: Pentti Manner

  • SHANDEL, Motelin äiti: Ulla Puukko

  • ISOÄITI TZEITEL, Golden isoäiti: Leena Laukkanen

  • FRUME-SARAH: Kirsi Lehtonen

  • KONSTAAPELI: Asmo Saarinen

  • SASHA: Aatu Nikander

  • VENÄLÄINEN: Risto Uusitalo

  • VIULUNSOITTAJA: Aarni Kakko

  • KYLÄLÄISET: Hilma Blomqvist, Anna-Kaisa Kaurala (Mirala), Pieta Knuutila, Tuure Knuutila, Hanna Lehtinen (Rivka), Marika Leppä (Haika), Heta Puotsaari, Jerry Vuorinen, Jonna Yli-Rekola

Rooleissa
  • Kapellimestari, koskettimet: Roope Kivimaa

  • Klarinetti: Kristiina Kallio-Soukainen

  • Harmonikka: Johanna Välimäki

  • Viulu: Ilona Sjöman

  • Kitara: Vili Uusitalo

  • Basso: Pyry Luntamo

  • Rummut: Ossi Mäkinen

Orkesteri "Sapatti"
  • Ohjaus: Anu Hälvä

  • Koreografia: Jari Saarelainen

  • Musiikin sovitus: Roope Kivimaa

  • Laulujen harjoitus: Annika Kuntsi

  • Puvustus: Piritta Kämi-Conway

  • Äänentoisto: Juhlattulossa.fi

  • Ääniteknikko: Saku Ruutikainen

  • Lavastuksen suunnittelu ja toteutus: Anu Hälvä, Maria Puotsaari, Markku Juovi, Pentti Manner ja talkoolaiset

  • Kahvio: Liisa Pietikäinen, Johanna Klemelä, Mia Manninen ja talkoolaiset

  • Visuaalinen ilme ja markkinointi: Aino Kesäniemi ja Somerniemen Musiikkiteatterin hallitus

  • Kuvat: Aino Kesäniemi ja Olivia Luhtala

Taustalla
Yhteystiedot

Puh: 050 409 5270


info@somerniemenmusiikkiteatteri.fi

liput@somerniemenmusiikkiteatteri.fi